keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kaksi viikkoa

on Etti jo tutustunut uuteen asuinpiiriinsä ja muisti että hänellä oli myös pieniä tuliaisia mukanaan. Osmo on saanut jo oman lahjansa, joka oli Aseman lähellä lahjatavaraliikkeestä ostettu puukko oikein nimellä varustettuna. Puukko on tallessa työkalupakissa.
Kerttulille on kaunis pehmeä nukke, Sanelma saa enkelinpääpatsaan ja Kustaa hiilihangon.
Emma saa kassin, jossa on isohko koriste edessä ja luvan käyttää hänen vaatteitaan, jos niihin vain mahtuu.
Etti vähän perusteli ostoksiaan, ettei pikaisen päätöksensä takia ehtinyt suunnitella lahjoja, mutta toivoi niistä jotain hyötyä tai iloa olevan. Hiilihanko oli kyllä väläys, kuitenkin tarpeellinen, kunhan Kustaa ja Sanelma muuttavat Marinpäähän ja alkaa lämmityskausi..

1 kommentti:

  1. Olipas käytännön läheisiä lahjoja. Varmasti järkevää, kun kaikilla on kaikkea hömppää varmasti ♥

    VastaaPoista