lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kustaan nimipäivää

vietettiin jo kesänkuun  alussa perheen parissa sen suuremmin juhlimatta.Sanelma paljasti sen verran, että lahja on kyllä hankittu, mutta sen toimitus paikanpäälle saattaa kestää.Yllätys olikin suuri, kun ovelle oli "lahja" ilman kääreitä js nauhoja.
Lisbe on ehtinyt jo kiivetä kärryille ja pystykorva ja "musta ferrari" ovat kiinnostuneina tutkimassa uutta menopeliä. Kustaalle tuli heti hyvin nostalginen olo, kuin tuulahdus lännen kultamailta, jossa hän oli  vietettänyt  monia nuoruusvuosia. Taisi tulla hevosen osto eteen  seuraavaksi.
Kustaalla on päällään uusi liivi. Se eilinen oli Sanelman Ale-löytö ja Kustaan mielestä aivan kauhia lyhyt raitaneule, jonka hän hädin tuskin kelpuuttaisi päällepantavaksi  Ruuhikoskella golffaillessa.
Kärryt löytyivät Systerin tuomasta "roskapussista", josta paljastuu aina ihastuttavan ihania aarteita jatkojalostettavaksi

2 kommenttia:

  1. Ompas hieno lahja Kustaalle ja eikun hevos kapoolle.

    VastaaPoista
  2. Hienot kärryt! Nukkistelussa on juuri se hauskaa, että koskaan ei tiedä, mitä itse löytää tai saa jatkojalostettavaksi. Kyllä se hevonenkin vielä ilmestyy jostakin ilosta hirnuen teidän markille. Odotapa vaan.

    VastaaPoista