sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Osaako kukaan soittaa?

Ei hätää... kansalaisopistolla on mahdollisuus opiskella soittamista, vaikka kevätkausi alkaa olla pikapuoliin ohitse. Tosin vapaita paikkojakaan ei taida helpolla löytyä, korkeintaan yksityisesti tunteja antavilta soittotaitoisilta.  Mahtaako yksi piano riittää...
 
Viikolla 4 ja 5 oli Kansalaisopiston kurssilla aiheena piano ja pianojakkara. Materiaalina on pääosin pahvia, jalat valmiita ostosorvauksia.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Ruokapöydän

ääreen haluavat myös kaikkein pienimmät lapsukaiset. Heitä varten on nyt syöttötuoleja kaksin kappalein.
Riita siitä taitaa tulla, kun huomaavat niiden olevan vähän erivärisiä. Vielä ei ole kokeiltu, miten lopulta toimivat.
                               Lähikuvaa  tummemmasta
                                 ja vaaleammasta.
     Nukkekodin  sisustamiskurssilla syyskauden loppupuolella tehtiin syöttötuoli, jonka viimeistelyt olen tehnyt kotona "ajan kanssa"  ja samoilla hyvillä opeilla ja ohjeilla vielä toisenkin samanlaisen. 
Kurssin 2,5 tunnin aika on tekemiseen liian vähän, mutta sen opin ja niksit ehtii saada.  


perjantai 8. helmikuuta 2013

Yhteiskuvasta

jäi puuttumaan tämä Toulousen kansanpuvussa Kissankelloon saapunut Tytteli. Hänen tärkätty ja laaja hameenhelmansa vaikeutti liikkumista ja aiheutti niin pahan kaatumisen, että lonkka meni sijoiltaan. Lääkärit olivat kyllä sitä mieltä, että lonkkavaiva on saattanut olla jo pitempään. Lisbe lähti kaveriksi sairaalaan, joten hänkin puuttui yhteiskuvasta.  Lonkkaa on korjattu, mutta vielä täytyy olla varovainen.

      Tytteli on kirppislöytö, hinnaltaan alle euron, joten aivan pakko oli kotiuttaa tämäkin.


tiistai 5. helmikuuta 2013

Nuorimmat

lapsukaiset Kissankellossa ovat Noel Aatto , kuvassa Sanelman sylissä ja My Kerttuli Emman sylissä.
Noel Aatto kotiutui joululahjan   pakettikortin koristeena 2012.
My Kerttuli on vuosien takainen Käsityömessujen löytö.


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kynttilänpäivänä

 nautitaan vielä  joulun alla hankituista  kynttiläasetelmista  pöydillä ja sitten kohta siirretään kaappiin säilöön  odottelemaan seuraavaa pimeää jaksoa.
      ( Kynttilänjalka on korun osasta, kynttilän lyhensin topsin varresta ja sydän kynttilään pätkästä paperilankaa)
     (Asetelman kokosin puupalan päälle, pallokynttilä on helmestä, jonka sisällä on pätkä paperilankaa, koristeen hirvi on peräisin lahjanauhasta)
    Nämä kynttilät olen tehnyt parista helmestä ja niiteistä sekä  palasta paperilankaa.

                           Kevättä kynttilästä!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Saunaa

ei ole Kissankellossa vielä lainkaan, mutta hyvän tilaisuuden osuessa kohdalle Kustaa ei malttanut olla satsaamatta kiukaaseen ja vesipataan. Molemmat ovat sellaista vanhanaikaista puilla lämmitettävää mallia.
Ajatus saunasta on ollut ja suunnitteluasteella asia on edelleen. Kustaa haki jo puitakin, muka lämmittääkseen kiuasta, mutta taitaa mennä vielä aikaa enenkuin oma sauna lämpiää.

Nämä ovat Nukkekodin sisustaminen -kurssilla valmistuneita, muovisista lääkepurkeista, kontaktimuovilla päällystettyjä. Kiukaassa on pohja ja reuna maalattu mustaksi ja liimattu sepeliä kiuaskiviksi, luukut pahvista, nupit pieniä ruuveja.  Vesipata on samalla tavalla tehty, mutta sisälle on laitettu pilttipurkin kansi, jonka reuna on maalattu ja pohjalla on vaalean sinistä tyroksia, kansi säilykepurkin kannesta.


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Olisipa Joulu ainainen

tai vaikkapa kerran kuussa. Lahjat ovat ihania, ovatpa ne omia tai toisten.
Kerttuli on sen näköinen, että tämä kiva härveli, mikä lie, kuuluu selvästi hänelle. Silva Neelia on hätää kärsimässä, miten hänen lahjansa oikein käy. "Mä sitte sua opetan..."