Olikin jo aika Kustaan hankkia taloon tietokone ja opetella sen käyttöä. Lehdessäkin jo kirjoiteltiin, kuinka yli 80-vuotiaille mummuillekin hankitaan taulutietokoneita eli tabletteja surffailuun ja muuten vaan.
Ja kyllähän se tosi on, että aika kuluu aivan liiankin sukkelaan tuon koneen ääressä.
Sanelma jo yritti kysellä, tivata, mitä sieltä löytyy, vai aikooko Kustaa liittyä "naamakirjaan", kenties alkaa kirjoittaa, päivittää, omaa blogia... " Ota tuosta ny mitää selvää..."
Lehdestä leikatun kuvan liimasin pahville, helppoa eikös!
torstai 26. syyskuuta 2013
perjantai 20. syyskuuta 2013
Pieni koululainen
Syksyn tullen Lisbe aloitti koulunkäynnin. Tärkein hankinta on tietenkin koulureppu.
Aivan ei mieleistä löytynyt, mutta yritetään vielä etsiä. Tämä vaalean sininen kelvannee alkuun.
kovasti Lisbeä ilahdutti kännykkä, joka ripustettiin kaulaan nauhasta.
Pieni Lisbe on innoissaan koulunkäynnistä. Kesäisen lämpimässä säässä koulumatkat ovat sujuneet mukavasti kävellen ja ilman päällysvaatteita, vaikka syyskuu on loppupuolella.
Nukkekotikerhon ensimmäisessä tapaamisessa tehtiin nykyaikaisia reppuja.

maanantai 9. syyskuuta 2013
Elzan löytö
Aivan onnessansa Elza esittelee kaikille ketkä vain haluavat nähdä ja kuulla. Hän on tehnyt hienon löydön kaupungilla kierrellessänsä, olisiko tuo ollut jonkinlainen kirppis tai vanhan tavaran myyntipaikka. No joka tapauksessa:
Tässä on kannellinen taikinakulho ja onkin aitoa ja taattua Tupperi-tavaraa.
Innoissansa löydöstä Elza melkein jo lupasi etsiä muitakin tarvikkeita ja jopa opetella leipomaan.
Mitään kiirettä tällä asialla ei ole, mutta josko jouluksi olisi jotain itse leivottua...

perjantai 6. syyskuuta 2013
Laukkuja
Muutamia laukkuja oli asetettu näytteille yhteen sohvanurkkaan ikäänkuin vaivihkaa. Ensimmäisenä paikalle osui Elza. Arvatenkin näistä saa valita yhden itselleen? Mutta....
Valinta on vaikea...
Turkoosi väri vetää puoleensa, taidan valita tämän, tuumaa Elza itsekseen.
Toukokuun viimeisenä kerhopäivänä tehtiin laukkuja. Tarvikkeina kovitettua kangasta ja nahkaa.
Valinta on vaikea...
Toukokuun viimeisenä kerhopäivänä tehtiin laukkuja. Tarvikkeina kovitettua kangasta ja nahkaa.
lauantai 24. elokuuta 2013
Barbi poseeraa
niinkuin mallikuvissa konsanaan, asut vain vaihtuu. Kylmempiä säitä varten farkkuhameeseen voi yhdistää myös pienen jakun. Näin lämpimällä säällä jakku repsottaa auki...Jakun ja hihojen alaosat ovat melkein silkkiä ja samaa on myös hiuksien ympärille kietaistu pieni huivi sekä laukun koristeena oleva rusetti.
Surr rurr rurr, sanoi Singeri,
eikä siihen montaa tikkiä tarvinnut tehdä.
Surr rurr rurr, sanoi Singeri,
eikä siihen montaa tikkiä tarvinnut tehdä.
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Vaavi parturissa
Sanelma kauhistui, kun näki Vaavin parvekkeella. Ei suinkaan sitä, että putoaako vai ei, vaan tuo Vaavin "Leningrad-Cawboys-kampaus järkytti. Sanelma komensi Kustaan hakemaan Vaavin lastenhuoneeseen tukan lekkuuta varten.
" No, nyt on töyhtö leikattu pois ja näin on hyvä."
Vaavi on jokin aikaa sitten kirpparilta löytynyt.
" No, nyt on töyhtö leikattu pois ja näin on hyvä."
Vaavi on jokin aikaa sitten kirpparilta löytynyt.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Vaavi
Amma on tainnut nukahtaa...
Paljon ei oven tarvitse olla raollaan, kun pieni siitä konttaa. Sopivasti on tuoli jäänyt parvekkeelle ja pieni laatikko. Ängri taitaa olla sen sisällä. kun tarkkaan katsoo.

vesipyssy, mikä lie, tipahtaa kohta vieraan päähän...
Vanhojen farkkujen muuttuessa uusiokäyttöön syntyi myös pieniä tilkkuja, joista syntyi bikinien yläosa ja hamonen. Olkalaukku on valahtanut olkapäältä ja jäänyt aivan varjoon huomaamattomaksi. Sanelman matkalaukku sopisi hyvin Barbillekin pikkulaukuksi yhden yön kestävälle kaupunkilomalle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)